torstai 31. tammikuuta 2013

Sulavaa suunnitelman muuttoa

Tänään ois mun juoksulenkkipäivä, mutta illalla on tärkeitä taloyhtiöjuttuja, niin en pääse lenkittelemään. Voi olla muutenkin hyvä, koska eilisen lumimyrskyilyn ja tämän päiväisen vesitihkun takia saattais olla vähän huono pito lenkkarin alla. Kävin viemässä äsken tyttösen kerhoilemaan ja näillä nurkilla on vasta äsken aloitettu auraamiset. Tai tiet on melkein jo aurattu mutta risteyksiä ei ole vielä puhdistettu.

Meinasin ensin, että jos oltaisiin lähdetty rataslenkille, mutta ei tuolla nyt oikein rattailla pärjää. Hankin siis hien pintaan siivoamalla. Nyt tosin olen kahvitauolla.

Mulla meinaa välillä iskeä sellaista laihdutuspaniikkia pintaan, että apua, mitään ei tapahdu ja mulla ei oo aikaa odottaa ja aika loppuu kesken! Vaikka onhan tässä tapahtunut vaikka mitä. Eikä mulla ole aikarajaa, joten se aikakaan ei oikeasti lopu kesken. Mutta jotenkin sitä nyt haluaisi olla tehokas ja aikaansaava, kun on tähän hommaan taas lähtenyt. Silti pitäisi keskittyä vain siihen omaan suoritukseensa ja olla välittämättä siitä, mitä muut tekee ja sanoo tekevänsä. Pohjimmiltaan minä tiedän, että saan tuloksia aikaan juuri näillä keinoilla, mitä minulla on käytettävissä - minun pitää vain muistaa käyttää niitä.

Daily Motivational Quotes For Work Wallpaper

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tunnustusta pukkaa :)

Tapojeni vastaisesti vastaan melkolailla heti saamaani tunnustukseen. :) Eli sain Iirikseltä tämän:

Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
Kiitos, Iiris


Anna tunnustus viidelle blogille, jolla on alle 200 lukijaa ja kerro tunnustuksesta heille jättämällä vaikka viesti kommenttilaatikkoon

Noh, vaikka tässä lukee, että uusi blogi, niin jaan silti myös vanhoille, sekä parille vanhalle tutulle ;) Pääasia, että lukijoita ei vielä kahtasataa ole. (Aika harvalla mun lukulistalla olevilla on sataakaan...)

1. Kiiperi

2. Sininen Sarastus
3. Sopivasti ja tarpeeksi
4. Roskaruokaympyrä
5. It's never too late

Toivo, että muut laittavat vahingon kiertämään

Lopuksi listataan viiden sarjoissa satunnaisia asioita

Viisi minulle hyvin tärkeää asiaa

Terveys
Perhe
Liikunta
Talouden tasapaino
Itsensä toteuttaminen

Viisi maata, joissa haluaisin käydä
Ameriikan yhdysvallat
Ranska
Iso-Britannia
Meksiko
Japani

Viisi asiaa, jotka saavat minut jatkamaan tätä projektia ja joiden takia mun on "pakko" onnistua
Hmmm... kohti Parempaa Elämää... Koska hyvä on parempi kuin huono, lisäksi 
Terveys
Hyvinvointi
Parempi jaksaminen
Ulkonäölliset seikat.

Mainostakaa hyvät ihmiset blogejanne! Mulla on kyllä jemmassa näitä tunnustuksia taas uusille jaettavaksi, vink vink. :) Olen iloinen, että olen saanut taas pari uutta lukijaa, ja kovin hämmentynyt yhtäkkisestä blogini päivittäisten lukijoiden määrän kasvusta. Linkittäkää omia blogejanne kommentteihin, niin että lukemista riittää. Ettei tarvitsisi ruveta vaikkapa siivoamaan. ;)

tiistai 29. tammikuuta 2013

Salitreenivinkkejä kaipaisin

Ja etenkin jalkaosastolle. Meidän kuntosalilla kun ei ihan hirveästi vaihtoehtoja ole. Siellä on peruslaite (en edes ala arvailemaan nimeä) etureisiä varten ja vähän luovuutta käyttäen samalla säädöllä pystyy tekemään takareidet puoli kerrallaan vieressä seisten. On siellä sellainen vatsallaan pötkötettävä takareisilaitekin, mutta siitä on säätöruuvi ilmeisesti kadonnut ja asetukset on huomattavasti pidempisääriselle, niin en pysty sitä oikein hyödyntämään. Sitten on tankoja ja vapaita painoja. Mutta sitten olisi esimerkiksi alatalja, jolla voisi periaatteessa tehdä jos jonkinlaista jalan heiluttelua, kun olisi vain ideoita. Siellä on vähän kummallisia vaihtoehtoja kahvoiksi mutta muistaakseni sieltä joku remmin tapainen löytyisi, jonka voisi nilkkansa ympärille laittaa.

Haluisiko joku auttaa? Vai onko otettava salikortti ja personal trainer?

maanantai 28. tammikuuta 2013

Mallisyömistä ja syömismallia

Mun nyt tekee mieli nostaa yksi pikkuasia ylös, kun kirjoittelin viime vuoden puolella lihavista vanhemmista ja lapsista, ja aiheesta jäi sanottavaa vielä vaikka kuinka paljon, ja jää edelleenkin. Perjantaina perhekerhossa lapseni leikki ruokaleikkejä toisessa huoneessa ja kantoi sitten minulle annoksia syötäväksi. Minä maistelin ja kehuin kaikki appelsiinit ja kurkut ja paprikat ja mitä niitä nyt vuorollaan oli, aika monta annosta ehti tulla maisteltavaksi.

kuva täältä

Vieressäni istui toinen äiti, kohtuullisen isokokoinen eikä kovin hyväkuntoisen näköinen. Hän katseli lapseni tuomia annoksia ja kommentoi (onneksi ei lasten kuullen): "Aika kasvispitoista..." Ja nimen omaan sellaisella epäilevällä, ei-niin-hyvää tarkoittavalla äänensävyllä. Seuraava annos sattuikin sitten kaikkien niiden vihanneslautasten jälkeen olemaan sämpylä ja kanankoipi, ja tämä äiti kommentoi nyt: "No nyt alkaa näyttää jo paremmalta."

Itse olin sitä mieltä, että kasvislautaset olivat loistavia ja toivoisin, että kotioloissa voisin syödä oikeita vihanneksia yhtä paljon kuin nyt maistelin näitä muoviversioita todellisuudesta. Sämpyläköntti, muovisena tai aitona, ei houkuttele yhtään niin paljon, paljaaltaan, pelkän kanankoiven kanssa. Olen iloinen siitä, että vihannekset kuuluvat normaalina osana myös lapseni ruokaleikkeihin, koska monipuolisesta kasvisvalikoimasta saa paremmin kaikki tarvittavat suoja-aineet kuin pelkästä sämpylästä ja kanankoivesta. Ehkä ne parsat ja kukkakaalit maistuvat paremmin myös omalta lautaselta, kun niihin on jo muovisinakin tutustunut. Jokainen voi tietysti miettiä itse, millaista mallia hyvästä ruokailusta lapselleen haluaa antaa, ja kyllä se ihan niistä leikeistä asti lähtee, ei pelkältä omalta ruokalautaselta.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hullun akan pilateksesta, päivää!

Joululoman jälkeen on ollut pari sellaista rennompaa, ikään kuin huomaamattoman raskasta pilatesta. Sellaista, että jaksaa hyvin ja silti tietää työskennelleensä. Tänään jätettiin löysät ulko-ovelle ja puuhailtiin melkein kaikki pallon päältä. Myös venyttelyt.

Muutamia hauskoja (??) tilanteita: pallo nilkkojen väliin ja jalat suorina, lattialla selinmakuulla, ensin noustiin istumaan, sitten takaisin makuulleen, sitten nostettiin jalat kohti kattoa, sitten tehtiin lantionnostoa. Pallon olisi kuulemma voinut pitää koko liikesarjan ajan nilkkojen välissä. Minä tiputin sen naamalleni lantionnostossa. Ei se ihan pehmeä ollut. Enkä ollut ainut joka nauroi.

Tai se, kun maattiin selällään lattialla, pallo ristiluun alla, jalat kohti kattoa (enkä nyt muista mitä niillä jaloilla tehtiin) ja ohjaaja (hullu akka) kysyy, että voisiko nostaa kädet myös ylös? Muut nostavat, minä pyöritän päätäni, ohjaaja sanoo ei. Mutta voisi kuulemma koittaa haastaa itseään. Minä nostan kädet ja ohjaaja kysyy, voisiko hartiat pitää kuitenkin rentoina? Minä pyöritän taas päätäni, ohjaaja kuittaa taas ei. Ei nyt sentään liioitella siinä itsensä haastamisessa.

Tai kun oltiin jo työskennelty (pallon päällä) tunti ja vartti, niin ohjaaja käskee meidät etunojaan. Että siinä voitte sitten ihan rauhassa olla. Siinä kohtaa meinasi tulla se spontaani "Hullu akka!" -huuto. Hullu akka! Tää on etunoja, ei mikään lepoasento, tässä ei olla ihan rauhassa vaan!

Sen verran rankkaa työskentely oli siihen mennessä ollut, että kun etunojassa suorin käsin oltiin, ja ohjaaja kehoitti laittamaan kyynärpäät maahan, en voinut heti totella, kun aivot eivät enää meinanneet jaksaa kertoa, missä helvetissä ihmiskehossa on kyynärpäät. Että nää toiset on kyllä polvet, mutta jos mä kuitenkin laittaisin ne mieluummin maahan? Mietitään niitä kyynärpäitä sitten myöhemmin? Ja jokainen kuulemma nyt muutaman sekunnin jaksaa polvia pitää vielä ylhäällä. No ei kai siinä, jos kerta jaksaa, niin pidetään sitten.

Siitä ihana tuo sunnuntai-iltainen rääkkipilates on, että se hienosti päättää viikonlopun ja valmistaa uuteen liikuntaviikkoon. En vaihtaisi sitä edes sataan jänikseen, niin se vaan on. Sen verran tärisytti vasenta jalkaa kytkintä polkiessa kotimatkalla, että ehkä en huomenna teekään jalkatreeniä salilla. Saattaa olla, että otan opikseni viime viikosta. Salia en raski väliin jättää, mutta on kai siellä muutakin tekemistä kuin kyykyt.

No kävi se juoksemassa eilen

Ja oli sillä kamerakin mukana, kun olisi ollut kiva ottaa muutama pimenneen illan (kuudelta) tunnelmakuva lumisateessa (viimassa ja tuiskussa) mutta kamerasta loppui akku heti alkuunsa (toista kuvaa ottaessa) ja nyt se on nukkumassa miehen kanssa makkarissa, niin en viitsi mennä kolistelemaan, että saisin sen laturiin ja katsottua, olisko niistä puolestatoista kuvasta mitään iloa. Jotenkin tulee mieleen Marilyn Monroe elokuvassa Piukat paikat: "The story of my life, I always get the fuzzy end of the lollipop." Minä ja kamera emme vain oikein pärjää keskenämme.

Vaaka näytti nollatulosta, no eipähän plussannut, sykemittarikin näytti monta minuuttia nollaa lenkin alussa. Ilmeisesti heräsin kunnolla eloon vasta alkulämmittelyn jälkeen?

Tälle talvelle ei vielä sellaista oikeasti liukasta juoksukeliä ole osunutkaan. Luulen, että osansa tekee se, että käytän ei-niin-ruuhkaisia reittejä, joissa lumi ei ehdi kauttaaltaan tamppautua kovaksi ennen uutta aurausta. Nyt sateli jotain taivaalta koko lenkin ajan, niin, että kotiinpalatessa en enää tiellä omia menoaskeliani nähnyt. Mukavasti pehmentää alustaa tuommoinen puuterilumi, mitenhän sitten kevään tullen asfaltilla pärjäänkään?

Juoksin samaa vanhaa lenkkiäni, tällä kertaa vähän ripeämmin. Ensimmäisen kerran heitin kävelyksi kääntyessäni vastatuuleen, kun viima iski jotenkin yllättäen päin niin, että naama kastui pöllyävästä lumesta ja henki meinasi salpaantua. Risteyksestä alkoi alamäki, joten päästyäni vähän alemmas tuuli ei enää minuun niin päässytkään, eikä sen jälkeen haitannut juoksemista. Kävelin pari sykkeentasoittamispätkää myöhemminkin, irtolumesta tuli kuitenkin juoksuunkin sen verran lisävastusta.

Ainoassa isossa ylämäessäni huomasin ilokseni, että syke ei nouse enää ihan niin korkealle kuin ennen. Toki korkealle vielä mutta enköhän minä itseni kuntoon saa. Välillä vain tuntuu, että mitään kehitystä ei voi tapahtua, kun en loppujen lopuksi kovin usein lenkille ehdi. Tulee näitä musteenostoreissuja ja vatsatauteja ja mitä näitä nyt on. Viikon ainoasta rataslenkistä yritän pitää kiinni, koska se on pitkä pääntuuletuslenkki, mutta tietenkin kävellen. Viimeksi otin taas sykemittarin mukaan ja lukemat ovat huomattavasti parempia kuin viime talvena. Kolmen tunnin (3 h 18 min) mitatusta ajasta (tähän sisältyi kerhoon vienti ja haku) vain 15 minuuttia oli 120-150 sykealueella, eli juurikin ne ylämäet, mitä lenkin varrella on. Keskisyke taisi olla 118, eli ei kuitenkaan ihan ostoskeskusvauhtia menty. Tiekin oli aika ideaalikunnossa, ei ihan juuri aurattu, mutta ei mitenkään hankala lastenrattaille.

Olen mittauttanut kuntoani polkupyöräergometritestillä muutamia kertoja tässä vuosien varrella, joten ajattelin sellaiseen hankkiutua tässä kevään mittaan uudemman kerran, kunhan löydän sopivan palveluntarjoajan (eli sellaisen, joka ei vaadi kuntokeskusjäsenyyttä). Nykyinen lenkkini on noin kuusi kilometriä (tai 6,5) juoksua ja minun pitäisi kokeilla pitempää. En vain ole vielä uskaltanut. Kyllä se kymppikin varmaan menisi, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla. Pitäisi varmaan siskon tulla minua taas juoksuttamaan? (Vink vink)

PS. Koska mieheni on kaksonen, ei kaksosille riittänyt, että vain toinen veli sai puntit. Nyt meilläkin on kahteenkymmeneen kiloon asti säädettävät käsipainot...

lauantai 26. tammikuuta 2013

No mitäs tässä nyt sitten, jos vaikka illalla lenkille?

Torstaina meinasin tehdä nopeasti yhdet esityslistat valmiiksi ja heittää lenkkikamat päälle ja lähteä jakamaan ne lappuset ja siitä sitten lenkille. Suunnitelma vaihtui autoiluksi mustekasetin ostoon, samalla tuli käytyä vähän maitokaupassa ja piti sitä autoakin tankata, kun kerran se kotipihasta vielä nytkähti liikkeelle. Meillä on torstaisin tyttöjen saunavuoro ja sitä ennen on ollut mukava käydä vähän juoksentelemassa, mutta nyt en siis ehtinyt. En minä niitä esityslistojakaan ehtinyt jakaa, mutta ei ne pahasti myöhästyneet, perjantaiaamuna käytiin sitten ennen perhekerhoon menoa ne pudottelemassa postiluukuista.

Perjantaina piti käydä miehen kanssa kahdelleen salilla, mutta teini sanoi, että baana kutsuu, eikä siihen kutsuun sisältyneet pikkusisarukset. Yritin kyllä miehelle ehdottaa, että oltaisiin käyty vuorotellen, mutta mies ei suostunut samantien lähtemään (kun oli pyöräillyt kotiin ja kerennyt kahvikupin seisaaltaan juoda pikkupojan roikkuessa etusormessa kiinni. On se kumma, ettei salivuoro kelpaa...) No minäpä menin sitten itse ensin, vaikka tiesin, että mies sanoo sitten, ettei enää jaksa ja kerkee, kun minä sieltä takaisin tulen. Napakka ylävartalotreeni tuli tehtyä, vaikka itsevalitsemassani radiokanavassa olikin joku vika, että se soitti vähän hempeämpää musiikkia. Onhan se vähän eri vääntää rintalihaksia penkissä vaikkapa AC/DC:n Thunderstuckin tahtiin kuin tämänkertaisen Beatlesin Strawberryfields foreverin... Voitte kokeilla, jos ette usko. :)


Tänään piti käydä siskon kanssa järvenkiertolenkillä, mutta sisko ilmoitti aamulla tekevänsä oharit, koska oli yöllä valvonut enemmän kuin nukkunut. Eikös se lepo kuitenkin ole ihan tarpeellista ihmiselle, eikös me voida nyt kuitenkin siskolle oharit anteeksi antaa? Jos on univaikeuksia niin on univaikeuksia.

Mies lähti käyttämään veljeään puntinostoreissulla, kun se ei kuulemma viitsi kävellen lähteä sille retkelle. On sekin kyllä kumma. Eihän se ole kuin seittemisen kilometriä suuntaansa, jos eka kaupasta löytää, ja ei kai se nyt kovin isoa kotisettiä ole hankkimassa, säädettävät max. 20 kiloon asti...? Juu, joskus on autoilevasta veljestä hyötyä sielläkin suunnassa.

Minä en tämän päivän lenkkihaaveita ole vielä haudannut, vaikken jaksanutkaan lähteä lasten kanssa tehtyjen aamu-ulkoilun ja kauppakeskusseikkailun päälle samantien juoksentelemaan. Toivottavasti ei poijjaat ihan yötä myöten niitä puntteja kulje ostamassa, niin pääsen toteuttamaan itseäni ihan ihmisten aikaan lenkkipolulle. Tänään ei teiniä baana kutsunut vaan kirkko. Rippikoululainen istuu lähiopetuksessa melkein koko parhaan päivän. Siitäs sai, kun ei eilen ehtinyt pikkusia vahtimaan, tänään ei ehdikään sitten muuta kuin rippikoulua.

Vaakalukemista pitäisi varmaan myös sanoa näin lauantain kunniaksi jotain, mutta tänä aamuna oli sellainen paniikkiherätys (ei niillä oikeasti mitään sohvalta tippumista kummempaa hätää ollut, mutta ei siihen itkuun ollut oikein rentoa herätä) että en muistanut koko vaakaa ennen kuin avasin tämän bloggerin äsken. Nyt on turha mennä enää mittailemaan. Huomenna sitten. After all, tomorrow is another day! :)

torstai 24. tammikuuta 2013

Ylläpitävä ruokavalio

Tässä ei ole nyt sitten luvassa mitään ydinfysiikkaa ja rakettitiedettä. Tässä on kyse siitä, miten minä en laihdu, vaikka kuin syön terveellisesti.

Täyttelin kiloklubiin ruokailujani siihen asti, kun netti toimi, reilun viikon ainakin.







Normiruokaa, ei herkkupäivänä

Taisin viime vuoden puolella sanoa, että luullakseni syön ihan hyvin, ja totesin, että näin onkin. Normiruoalla ilman hifistelyjä jään helposti 1600-1700 kcal tietämille, eikä ole nälkä eikä hankala. Suositus on 1900-2000 kcal tietämillä. Kun syön kasvikseni, saan riittävästi kaikkia aineksia, kuitujakaan ei tarvitse leseiden tai vastaavien kanssa lisätä. Saan riittävästi proteiinia ilman raejuustoa aamupuurossa (olen kokeillut sitäkin, kyllä sekin menisi), rasvatkin ovat pääasiassa pehmeitä, kiloklubille sopivia rasvoja.

Mielenkiintoista sinänsä (vai onko?) että viime käyttökertaan verrattuna kiloklubikin on muuttunut suosituksissaan. Ennen vanhaan hiilareistakin annettiin suositusrajat, nyt ainoastaan rasvasta ja proteiinista, ja rasvan suositellun määrän yläraja on noussut, onko se peräti 65 % kokonaisenergian saannista? Minusta aika kamala määrä. Joka tapauksessa kiloklubi on selkeästi karppausystävällisempi. Populismin ehdoilla on suuren yleisön laihdutuspalvelunkin toimittava...

No mutta mikä tekee minun terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliostani ylläpitävän laihduttavan sijaan? Fazerin sinisessä suklaalevyssä on noin 1000 kcal. Jos syön joka päivä terveellistä ja hyvää ruokaa 1700 kcal, yhden levyn tasapainottava (=ei-laihduttava) vaikutus kestää yli kolme päivää. Jos syön kaksi levyä viikossa, viikon kokonaisenergiansaanti ei käytännössä ehdi miinuksen puolelle yhtenäkään päivänä. Liikunnan avulla saan välillä tikistettyä kilon tai puoli pois, mutta sitten taas on aika herkutella. Joo, muistutan nyt, etten oikeasti luvannut mitään rakettitiedettä, ihan peruskoulun matikkaa vain.







Miehen syntymäpäivänä, vohveli, muffini, punaviiniä ja juustoa, sen normiruoan päälle.

Minulla ei kertakaikkiaan ole varaa tähän "kohtuulliseen" ja "eihän me edes paljon herkutella" ruokavalioon. Tämän vuoden puolella tekemäni laihdutustulos on paitsi joulun ja uuden vuoden hiilaripöhökilojen pudottamista, myös määrätietoisempaa kieltäytymistä herkuista. Ja nyt aion olla entistä määrätietoisempi.

Syön melko hiilaritietoisesti, ja olen huomannut, että himo mihin tahansa herkutteluun syntyy yleensä siitä, että annan pirulle pikkusormen. En käytä juurikaan perunaa, pastaa tai riisiä, mutta ruisleivästä en ole luopunut kokonaan. En myöskään välttele mitään hedelmiä tai marjoja niiden sisältämien hiilareiden takia. Mutta jos satun saamaan kahvipöydässä yhden suklaakeksin tai palan pullaa, alan myöhemmin miettiä, mitä hyvää meillä mahtaisi olla, ja olisiko tänään asiaa kauppaan, josta voisi samalla ostaa vaikka suklaata vai olisiko karkki parempi... Onnekseni olen niin laiska, etten jaksa pelkän suklaan takia kauppaan lähteä, mutta onnekseni olen myös niin hyvä suostuttelija, että joskus olen mieheni lähettänyt kauppaan pelkän suklaan takia. Siinä entisessä herkuttelijan elämässä, jonka kiloja tässä nyt pudottelen.

Herkkupäivä kerran viikossa on varmasti ihan hyvä idea, mutta minun tapauksessani se tarkoittaisi tarkempaa ruokailua viikon mittaan. Että oikeasti alkaisin mittaamaan, paljonko sitä kastiketta tai ruokaöljyä tai täysjyväriisiä tuli hulautettua pannulle tai lautaselle. Enkä minä ole sellaiseen valmis, minulla kun ei ole mitään pilkuntarkkaa PT:n laatimaa treenidieettiä, vaan pyrkimys vain normaaliin hyvään ruokailutapaan. Tunneperäisesti en pysty herkkujen vähentämistä lähestymään, mutta tämä järkiperäinen tapa näyttäisi toimivan paremmin.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kirjoitustauosta huolimatta ei taukoa elämässä :)

Saattais luulla, että modeemin virtajohdon töpseliosa kestäisi yhtäkkisen kolmentoista kilon rasituksen ylhäältä päin, mutta ei se kestä. Jos kolmevuotiaanne seisoo töpseleiden päällä, käskekää hänet sieltä pois, rivakasti.

Saattais luulla, että noita piuhoja nyt myydään jokaisessa kodinkonehallissa, mutta ei niitä myydä. Ainakin jos on sattunut hankkimaan kotiinsa viihdepaketin. Ei niitä johtoja saa edes kyseisen firman omasta putiikista, asiakaspalvelusta oli tilattava. Ja sitten odotettava, että he viitsivät sen postiin pistää. Saattais luulla, että viitsisivät melkolailla pian, mutta ei ne viitsineet. Vaikka keskiviikkona soitettiin, viikonlopun yli pitivät johdon itsellään.

Elo on kyllä aika tylsää ilman nettiä. Kun on leikit leikitty, ruoat laitettu, siivottu minkä jaksettu (eli ei paljon) ja telkkaristakaan ei tule kovin kummoista. Onneks on tuo liikunta. Kertaakaan ei tarvinnut nettipimennon aikana kahvakuulaan turvautua, mutta samalla suunnitelmalla elämä meni eteen päin, vaikkei siitä tänne(kään) päässyt raportoimaan.

Sunnuntaina pilateksessa rääkättiin pakaraa ja (taka)reittä, maanantaina kävin salilla tekemässä jalkatreenin, eilen kävin kolmen tunnin rataslenkillä, kun kerrankin oli aikaa. Nyt istun sohvalla kauratyynyn päällä ja toivon, että kipu muuttuu lihakseksi mahdollisimman pian. :) Että semmosella suunnitelmallisuudella tosiaan...

Taipuiskohan sitä huomenna juoksemaan? Saattais luulla, että ei, mutta ei kai lepopäivän kovin monta vuorokautta tarvitse jatkua?

Ai niin, paino, se on tullut taas puoli kiloa alaspäin, 25 % suoritettu. :)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

20 % tavoitteesta

Hyvää päivää, tervetuloa uudet ja vanhat lukijat <3

Tänään olen saavuttanut kahdenkymmenen prosentin etapin kymppikiloni pudottamisessa. Tänään vaaka kertoi viime lauantain tuloksesta lähteneen 2,1 kg. Tänään on melkein hoikka olo.

Pilates palasi joululomalta. Keholla olikin jo ikävä sitä. Saattaa olla, että huomenna on pakara kipeä, ihme kidutusta. Saattaa olla, että syvällä syvällä vatsalihaksissakin on aamulla jotain tuntemuksia.

Lenkille en eilen ehtinyt oman jaksamiseni aikaan, mutta tuleehan noita tilaisuuksia. Tänään käytiin pulkkamäessä ja muutenkin ulkoilemassa lasten kanssa puolisentoista tuntia. Ehti siinäkin raitista ilmaa saada, vaikka tempo vähän eri olikin.

Nyt alan katsoa Jurassic Park III:sta ja syön pari belgialaista suklaapalleroa.

Puhtia uuteen viikkoon kaikille! :)

lauantai 12. tammikuuta 2013

Katotaan mitä tulee

Mies täyttää vuosia tänään. Rupee kuulostaan vanhalta. Minä tulen reippaan puolitoistavuotta perässä, alan kuulostaa vanhalta kohta minäkin. :) Herättiin pikkuherran kanssa aamulla kuudelta, siinä seitsemään mennessä tuli pikkuneitikin meidän luokse. Tehtiin iskälle Full English Breakfast. No, ei nakkeja eikä papuja, mutta pekonia ja munakokkelia, paahtoleipää ja kahvia (EI teetä). Vohveleitakin paistettiin.

kuva täältä

Ihana oli herkutella välillä vähän erilaista. Pekonin jätin miehelle, vohveleita söin yhden. Äsken kirjailin kaikki syömiseni ja juomiseni kiloklubiin. Aamupala 613 kcal ja kaikki pallot punaisella. :) Tästä on hyvä jatkaa. Koko päivä on aikaa parantaa. Vähän harmitti äsken, kun kokkailin aamun tyhjällä vatsalla, että kävisin vaa'alla makkarissa sitten, kun olen miehen herättänyt. Tänään kun on vaakapäivä. Mutta en minä muistanut sitten enää. Ihan hyvin olisin voinut keittää itselleni kahvia jo kuudelta. Kohta lähdetään lapsia leikittämään sisäleikkipuistoon, tulossa on kiva päivä. Toivoisin silti ehtiväni itsekin lenkille ennen yötä, yöllä ei enää jaksa.

Oikein onnistunutta viikonloppua teille kaikille!

Ps. Oli meillä hedelmäsalaattiakin, muttei me kumpikaan jaksettu sitä ottaa. Olisi ehkä kannattanut aloittaa sillä. ;)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Hirveen hyvä mieli :)

Kuka ei vielä tiennyt, että inhoan siivoamista? Toivottavasti kenellekään ei tullut yllätyksenä. :) No, meillä on loppuviikosta tiedossa vähän ohjelmaa lasten kanssa niin, että päätin sitten siivoilla viikkosiivouksen tänään - tarvettakin kun on... Mikäs sen motivoivampaa alkaa hommiin, kun posti eilen toi arvontavoittoni. :)

Kiitos, Aku, Juoksija-lehdestä!

Teen vielä yhden homman, ja tartun sitten taas siihen lehteen. Mutta jos teen tuonkin homman, niin sitten voin lukea sitä hetken pidempään. Voisin oikeastaan tehdä tuonkin ja keittää sitten kahvit sen lehden seuraksi. Mutta jos tekisin vielä nuo, voisin tehdä lounaan sen lehden seuraksi... Antaa himon yltyä, vai mites se oli?

Lopputulos, kolme siivottua huonetta, ei välikahveja ennen lounasta, rauhallinen lounashetki lehden parissa. Lapset saivat lautasensa tyhjiksi ennen minua ja häipyivät pöydästä. Hetki omaa aikaa. :) Miten niin ei saa lukea lehteä silloin kun syö? Jos minä teen, niin kuin laihdutusohjeet sanoo, että keskityn vain syömiseen, enkä puuhaa muuta, saan hutkastua annokseni viidessä minuutissa, mutta jos minulla on kiehtovaa lukemista kuten Juoksija-lehti, viivyttelen ruokani kanssa, että ehdin lukea vielä tämän sivun, ja vielä tuon, ja vielä tuonkin...

Aluksi minua ujostutti koko lehti. Enhän minä mikään juoksija ole. Eilen varovasti lehteilinkin vain treenipäiväkirjaa. Se vakuutti minut. Siinä on tekniikkaohjeita. Jos olisin jo Juoksija, en tarvitsisi enää ohjeita. Ehkä tämä lehti sittenkin on juuri minulle, wannabe-juoksijalle. :)

Hyviä juoksuja teille! Minä aion mennä huomenna.


Tähän loppuun vielä kuva siitä, mitä lapset tekivät juuri siivotulle lastenhuoneelle, sillä aikaa, kun  minä luin Juoksija-lehteäni. Oh well, ainakin sain sen imuroitua ensin.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Back in track

Eilen käytiin taas miehen kanssa salilla. Niitä pakaroita mulle hankkimassa. Siellä on vähän onneton valikoima noita isompia kiekkoja, kyllä sitä 1,25 kg ja 2,25 kg löytyy vähän joka tangolle, mutta sitten nuo, mitä lataisi kyykkytankoon, on vähän harvalla välityksellä. Koska en ole mikään painonnostaja, olen vähän arastellut sitä ainoaa isoa tankoa, mikä siellä on. Eilen pyysin kuitenkin miestä apuun, että sain kympit molempiin päihin ja ennen kaikkea siitä lattialta sen telineeseensä. Mulla kun on vähän semmoinen ongelma, että jalat jaksaisi tehdä, mutta yläkroppa ei jaksa kannatella sitä tankoa. Jalkaprässin paikka, mutkun sitä ei ole. :) Ihan kelpo treenin sain kyllä aikaiseksi näillä vaatimattomillakin painoilla, enpä vielä eiliseen malliin ole ennen tuolla salilla puuskuttanutkaan.


Vertailtiin treenitapojammekin, mies kun tykkää tehdä kaikki liikkeet niin, että ensin yksi sarja ja sitten hetki huilia ja sitten toinen sarja ja sitten taas tauko ja kolmannen sarjan jälkeen uuteen liikkeeseen. Minä taas tykkään enemmän sellaisesta kiertoharjoittelusta, että teen kutakin liikettä yhden sarjan kerrallaan ja siirryn seuraavaan ja seuraavaan kunnes sitten koko homma alkaa taas alusta. Ensinnäkin minä en malta istuskella jotain kahta palauttavaa minuuttia paikoillani tai seisoskella vesipulloon nojaten. Toiseksi minusta on noilla julkisilla saleilla noloa varata laitetta, jos en tee sillä juuri sillä hetkellä mitään. Kolmanneksi minussa on edelleen sitä saliharjoittelun inhoajaa, joka jaksaa jatkaa seuraavaan liikkeeseen ainoastaan siksi, että äskeiseen ei tarvitse ihan heti palata. Huomasin vaihtaneeni toista sarjaa tehdessä liikkeiden järjestystä niin, että hemmetin hankalan kyykkytangon kohtaaminen siirtyisi kauemmas ja kauemmas... :) Saan sen tangon hyvin pois, mutta en enää saa itse palautettua sitä telineeseen.

Olen tällä vaatimattomalla taloyhtiön salilla löytänyt sitä vapautta ja rauhaa, mitä kaipaan salitreeneiltäni. Olen tosiaan alkanut tykätä salilla käymisestä ihan eri lailla, vaikka aina ennenkin olen sen treenin jälkeen uudestaan ja uudestaan hyväksi todennut - en vain omaksi, niin kuin nyt. On aika kivaa huomata saaneensa uuden lajin, josta tykätä vuosikausien xyclingien tilalle.

Tänään kävin kahden tunnin rataslenkillä hakemassa vähän happea rasvan polttoa varten. Lunta oli satanut vähän, ei ihmeesti, eikä se pelkkää kävelyä haitannutkaan, mutta oli taas sitä laatua, että tarttui hanakasti renkaisiin kiinni ja lisäsi siten vastusta niin, että minulla meni tosiaan kaksi tuntia yhteen kymmeneen kilometriin. Hiki tuli ja tuskastuminen. Eikä epäillystäkään siitä etteikö eilinen salitreeni mennyt perille. Nyt voitte kuvitella, minkälainen olo on hyvin tankanneena ja lepomoodissa. <3 Taidan rakastaa kaikkea. :)

maanantai 7. tammikuuta 2013

Tää on se maanantai kun aloitan

Heh heh...

Täytin eilen kiloklubiin ensimmäisen päivän ruokailuja. Jotka meni melkolailla v*tuilleen. Pitäisi käydä kaupassa, että sais vähän enemmän väriä lautaselle ja niihin pallukoihin siellä kiloklubissa. Eilen Kultakutri oli kuumeinen ja valitti, että kurkussa on taas tulta ja päätä särkee. Kipulääkettä ja nukkumaan. Heräsi vielä kipeänä, mutta uuden lääkeannoksen jälkeen alkoi olo parantua. Mikä lie? Täytyy tarkkailla. Toisella on antibioottikuuri kesken, mutta yhtään ei vielä kuulosta paremmalta.

Kävin eilen taas kalevalaisessa jäsenkorjauksessa. Mukavasti lähti nesteet kiertoon, jospa osa näistä juhlapyhien hiilaripöhöstä olisi nyt pissitty pois. Aloitin tosiaan pilateksen kesällä ja sen lisäksi olen saanut selälleni kalevalaista hoitoa. Minulla tuli viimeisen raskauden aikana selkä kipeäksi SI-nivelen kohdalta, varsinkin rasituksessa. Selkä on sen jälkeen ollut kovin jäykkä tuolta alhaalta, ja rankakaan ei enää ole kaartunut oikealla tavalla. Minulla on ollut sellainen selkäperse, että ihan selkeää ei ole ollut, missä toinen loppuu ja toinen alkaa. Ihan kuin olisi häntä koko ajan koipien välissä. Se ettei minulla ole muhkeaa selluliittipeppua vaan rasva kertyy keskivartalolleni, on vielä suurentanut tätä vaikutelmaa.

Pilates on parantanut ryhtiäni huomattavan paljon, ja varmasti on iso osasyyllinen siihen, että sain InBody-mittauksessa niin hyvän tuloksen myös keskivartalon lihaksiin. Mittaaja sanoi, että yleensä näin lähellä synnytystä ei näin hyvässä kunnossa keskivartalo ole. (Kerroin vain että minulla on yksi- ja kolmevuotiaat lapset, mutta yksivuotiaanihan ei ihan tasan yksi enää ole, ylihuomenna vuos ja viiskuukautta. Että ei se synnytys nyt ihan niin lähellä ole, ei enää edes tuoreessa muistissa.)

Kalevalaisella jäsenkorjauksella tai kansanparannuksella olen saanut alaselkääni myös mukavasti lisää liikkuvuutta ja nykyään peräpuoleni onkin paljon paremmassa linjassa. Toki on selkäläskitkin jonkin verran sulaneet, mutta suurempi vaikutus on nimenomaan rangan asennolla. Hierotan itseäni myös klassisella hieronnalla, koska se tehoaa paremmin lihaskireyksiin.

Ryhdin parantumisella on ollut iso merkitys myös vatsapuolelle. Vaikka painossa ei mainittavia muutoksia ole tapahtunut, näytän hoikemmalta, kun keskivartalon korsetti on paremmin hallinnassa. Pilates, kalevalainen jäsenkorjaus, salitreeni, hullujen akkojen jumppa ja venyttely keinoinani olen korjannut rangan asentoani ja korsettilihaksiani. Tässä kun vatsarasvaa sulattelen pois ja treenaan vielä lisää lihasta pakaraan, alan kohta näyttää melkolailla hyvältä. :)

kuva

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Niitä mukavampia asioita

Vaikka annoin itselleni luvan anopin herkkupöytiin, torstaiaamuna toivoin, että olisin painanut vähemmän. Päivän mittaan jännitys tiivistyi. Iltapäiväksi järjestin miehen hakemaan kolmevuotiaan kerhosta, esikoisen vahtimaan nukkuvaa nuorimmaista, ja lähdin katsomaan, osaanko perille. Iltapäivällä painoin vielä enemmän.

Lihavuuden merkitys tyypin 2 diabeteksessa diabetes

Minussa on kolmannes rasvaa, melko tarkkaan. 33,3 %. Viskeraalisen rasvan osuus ylittää riskirajan, sisäelinten ympäriltä sitä pitäisi pois saada. Nestetasapaino sen sijaan on hyvä, yli viitearvojen, niin kuin mineraalit ja proteiinikin. Oh yeah, kävin InBody-mittauksessa.

Sitten ne lihakset: fitness-kissat vaviskaa, mulla on kolme kiloa enemmän lihasta kuin viitearvonaisilla enimmillään mun iässä. Se vain ei näy mihinkään, kun tätä rasvaa on ihan hirvittävästi. Siksipä alan sitä tästä päältä kuorimaan. Isoin työ on vatsassa, mutta enkö toisaalta ole onnekas, kun se sisäelinrasva kuitenkin sulaa helpoimmin pois? Käsivarsissakin on minua yllättävästi tuplasti enemmän rasvaa kuin tarvitsisi, ja mikä eniten yllätti, oli se, että jalkatreeniä voisin lisätä. Minusta jalkani ovat jo riittävän paksut ja lihaksikkaat. Normaalit on lihakset jaloissakin, mutta käsissä ne onkin hyvät. Testin tekijäkin sanoi, että tämä ei oo enää normaalia. :D

Kaiken kaikkiaan testi herjasi vain rasvasta, eikä se rasva yllätä mitenkään. Yllättävää on sen sijaan juuri lihaksen määrä. Vaatimaton salitreenini yhdistettynä lasten nosteluun ja kanteluun on tosiaan mennyt perille yläosastoon. Nyt sitten lisää niitä kyykkyjä.

Minulle tärkeimpiä tietoja (kokonaisuuden lisäksi) oli juuri viskeraalisen rasvan määrä. Entisenä raskausdiabeetikkona ja kahden sydän- ja verisuonitautisen lapsena minun ei ylipainossani kannata tuudittautua sen varaan, etten vielä ole sairas. Haluan todellakin pienentää elintasosairauksien riskiä omassa elämässäni. Kaurapuuro aamulla on yksi siihen vaikuttava muutos, kaurassa on vesiliukoista kuitua, jolla on suotuisia vaikutuksia verisuonten terveyteen. Syön kuituja kokonaisuudessaan riittävästi, mutta vesiliukoisia loppujen lopuksi aika vähän.

Yksi huomionarvoinen seikka sieltä nousi myös: rasvaton massani on 50,1 kg. Se on saman verran kuin kokonaispainoni oli parikymppisenä, ennen esikoistani (ja siihen asti esikoiseni teon jälkeen, kunnes hän oppi kävelemään, eikä viihtynyt enää rattaissa tai pyörän turvaistuimessa...). Se on hyvä huomio myös niille teinipainoaan takaisin kaipaaville: nähtävästi aikuiseksi kasvaminen ei ole pelkkää lihomista (saati sitten viisastumista).

Eilisestä oppineena aion palata nyt joksikin aikaa kiloklubiin. Eiköhän se höttöhiilarikierre jossain kohtaa kevättä katkea?

lauantai 5. tammikuuta 2013

Vertaistuen tarpeessa

Tämä päivä meinaa mennä pöpelikköön ja pahasti. Aloitin aamupalalla pitsalla. Kylmällä, eilen lämmitetyllä pakastepitsalla. Aamupalojen aatelilla. Lounaaksi kahvia ja ruisleipää. Väsyttänyt on koko päivän. Piti siivota mutta pahimmat vain otettiin, joulukuusi heivattiin ja sen jäljet imuroitiin. Äsken pakotin itseni ruoan tekoon, onneksi on tuo perhe, joka on myös ruokittava, itse olisin voinut jatkaa kahvilinjalla edelleen. Meinasin, että jos lenkillä koittaisin parantaa tätä tilannetta, mutta kaikki liikkavaatteet on pesussa. Ja mies on käyttämässä kaksostaan leffassa.

Tuntuu, että oon hukannut koko päivän, tehnyt kaikki valinnat huonoon suuntaan, ja olen liukumassa johonkin "aloitan sitten maanantaina" -versioon painonhallinnasta. Pakotin kyllä tekemään kasviksia ruoalle, mikä johti siihen, että lapset söivät spagettia ja jauhelihakastiketta ja minä närpin nuorimman lautaselta spagetin pätkiä ja odotin, että ne saakelin kasvikset valmistuisivat. Mutta yksi valinta parempaan suuntaan.

Yhtenä tavoitteena minulla on opetella syömään hitaammin. Sitä tässä eräänä päivänä viime viikolla harjoittelin melko hienosti lounaalla. Kello kahdeltatoista laitoin lautaset pöytään, söin itse samalla siinä sivussa, kun autoin nuorimmaista. Kun oma lautanen oli tyhjä, vilkaisin kelloa: viisi yli kaksitoista! Henkilökohtainen ennätys! (Jos elimistöllä menee kymmenen minuuttia siihen, että tajuaa olevansa täynnä, minä ehdin siinä ajassa syömään kaksi lounasta? Onko onnistunut olo?)

Nyt pakotin itseni hidastamaan, laskemaan haarukan kädestä jokaisella suupalalla, keskittymään pureskeluun. Ei niin, että uusi haarukallinen odottaa jo valmiina ennen kuin suu on tyhjä. Toinen hyvä valinta.

Jos panostankin tähän loppuiltaan, syön iltapalana rahkaa ja ananasta, enkä enää erehdy sille maanantaisoturi-linjalle? Ehkä sitten minun ei tarvitse aloittaa alusta ja uudelleen, vaan vain jatkaa siitä, mihin jäin?

Aamupuuro. Olis saattanut pelastaa tämänkin päivän?

torstai 3. tammikuuta 2013

Täällä taas

Anopin luota kotiuduttu. Että voikin kiertää vatsassa, kun ei itse ruokiaan laita... No tästä on hyvä jatkaa! Tälle päivälle onkin tiedossa ihan kivojakin juttuja, eilinen meni vähän ei-kivoissa merkeissä. Ajeltiin tosiaan eilen kotiin jo hyvissä ajoin, kun olin varannut pienimmälle lääkäriajan pitkittyneen flunssan takia.

Mentiin palvelusetelillä yksityiselle, kun omalla terveysasemalla ei ollut lääkäreitä, mies heitti meidät keskustaan ja lähti viemään autoa huoltoon. Etsittiin yksityistä lääkäriasemaa kahdesta osoitteesta, eikä rattaita tietenkään mukana, kun luultiin pääsevämme ihan viereen. No toista kannoin, toista hoputin, että suurinpiirtein ajallaan oltaisiin oltu perillä.

Lääkäri oli mainio, todella hyvä lasten kanssa. Saatiin myös antibiootit keuhkojen suunnalle ja käskyn tulla näyttämään korvia uudelleen, jos ei tämä pure. No sehän se helpoin homma olikin! Seuraavan kerran saa olla pojan oma isä kyllä pitämässä pentua paikallaan, kun lääkäri korviin kurkkaa. Meidän tytöt on kyllä antaneet korvansa tarkastaa ihan hienosti (joo opettelin minä sen lukko-otteen jo esikoisen kanssa, että kaipa sekin on vastaan pistänyt ja kunnolla...) mutta tämä yksilö on sen verran voimakaskin, että pystyy taistelemaan tosi hienosti vastaan.

Käytiin apteekissa, lähdettin bussille, se ehti mennä melkein nenän edestä, käytiin lelukaupassa tappamassa aikaa, ostettiin pienet jutut, mentiin bussille, jonotettiin, maksettiin matka, istuttiin alas - ja missäs kolmevuotiaan nalle on? Onneksi bussi ei ehtinyt lähteä, ryysättiin ulos ja omia jalanjälkiä takaisin. Olin ennen keskustaan lähtöä juonut vain kahvia, ja minua janotti ja väsytti ja ärsytti aika lailla. Ei ollut nalle lelukaupassa, mutta samassa kauppakeskuksessa sentään. Joku oli nostanut sen koristeena olevan lahjapinon päälle. Takaisin pysäkille seuraavaa bussia odottamaan ja sitten kotiin. Mies tuli kotipysäkille vastaan kantamaan edes toista väsähtänyttä remppahousua.

Autossa ilmastointi työntää pelkkää kylmää ilmaa. Siitä on murtunut joku läppä jostain. Varaosa maksaa kolmekymppiä, mutta sen vaihtaminen on koko päivän kestävä homma. Hinta-arvio kahdeksansataa euroa. Jatkuis nämä plussakelit sen verran, että jäät sulais vähän enemmän. Ajaisin sen auton satama-altaaseen, niin ei tarvitsisi enää remontoida.