tiistai 10. huhtikuuta 2012

Energiat kohdilleen!

Olen kiinnostunut feng shuista. Ajatuksena siinä on minusta jotakin todella kiehtovaa, että sisustamalla kotinsa oikein, alkaa rahaa ja onnea ja rakkautta virrata sisään ovista ja ikkunoista. Suuntaukseen liittyy kuitenkin tosi paljon pientä pipertämistä ja pikkutarkkoja ohjeita, kuten "Hanki pajukori, maalattu, musta." Osa säännöistä on toisaalta ihan järkeviä, kuten "Pidä wc-pöntön kansi suljettuna." Ettei tulis sitä pahaa energiaa. Tai hajua. Tai ois pönttö täynnä lego-palikoita.

Minäpä ajattelin sitten tässä aikani kuluksi, että katsotaas, miten se feng shui sitten meidän kotiin sopii. Löysin ohjeen, jonka mukaan koti on jaettavissa ilmansuuntien mukaisiin sektoreihin, joista jokainen edustaa jotakin elämänaluetta. Tulostin siis vuokranantajamme kotisivulta asuntomme pohjapiirustuksen ja mallasin siihen ilmansuunnat niin kuin ne ovat. Paremman Elämän metsästäjänä halusin toki tietää, miltä parisuhteemme tila näyttää feng shuin mukaan. Olemmeko jo täydellisessä harmoniassa vai vieläkö pitää töitä tehdä?

Sektoreiden mukaan lounas edustaa rakkautta, parisuhdetta, avioliittoa. Katsoin meidän pohjapiirustustamme: Meidän kodissamme ei ole lounasta. Siis ollenkaan. Meidän asuntomme on L:n muotoinen ja lounas osuu juuri siihen kulmaan neliötä, josta on lohkaistu pala pois. O-ou. No minähän en näin vähästä lannistunut, vaan katsoin tietysti, mitä meillä on lounaisimmassa kulmassa: Vaatehuone, joka on oveaan myöten täynnä selvittelemättömiä laatikoita ja laukkuja, viikkaamattomia lakanapinoja, poisheitettäviä vaatteita ja "sitten kun on aikaa, käyn läpi nuokin ja heitän roskiin" -tavarapinoja. Avioliittosektorimme on siis joko kokonaan poissa tai ainakin täysi kaaos ja selvittämättömien asioiden kaatopaikka. O-ou.

Onneksi googlettamani 10 ohjetta aloittelijalle, eli feng shui for dummies, ohjeistaa, että kaikki alkaa suursiivouksesta. Ehkä meidän parisuhteellamme on sittenkin vielä toivoa? Tai sitten fuck the feng shui. Kai sitä nyt voi tulla onnelliseksi länsimaisinkin keinoin?


(Kun kerroin miehelleni tästä meidän parisuhdekriisistämme, hän vain nauroi. Minun pitäisi kuulemma keksiä jotain muuta, kun feng shui ei nyt selvästikään sovi meidän tarpeisiimme.)

2 kommenttia:

  1. Onkohan minunkaan kodissani lounasta muuta kuin päivittäin ruoan muodossa? ;)

    Ihana blogi sinulla, ihanan humoristinen ote!

    Hyvää mieltä viikkoosi, tsemppiä matkallesi! Ja kerro ihmeessä heti, kun varsinkin sitä rahaa alkaa virrata valtoimenaan. Sen jälkeen minäkin aion laittaa kotini energiat kohdilleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on mukava kuulla, että blogi miellyttää :) Tervetuloa lukijaksi! Oikein hyvää viikkoa sinullekin, ja onneksi olkoon hyvistä tuloksista, joita olet mittauttanut.

      Poista