Paremman elämän eväät osa 1

Työrupeamani alkaa olla takana. Enää kaksi päivää ja pääsen sitten kesälomalle ja sitä kautta suoraan äitiysvapaalle. Alkaa olla siis alan vaihto edessä. Tällaisessa siirtymäkohdassa aina pysähtyy hetkeksi miettimään, mitä elämältään haluaa oikein pitkällä aikavälillä. Että mitä minä nyt sitten haluan? Ja mikä on se parempi elämä? Mitä kohti tässä nyt ollaan menossa?

Pitkäaikainen projektini on ollut laihtua. Olen aloittanut laihduttamisen normaalipainon sisällä ja tässä sitä nyt ollaan. Monien onnistumisten kautta entistä suuremmissa lukemissa. En ole verrannut tämän raskauden painonkehitystä edelliseen, mutta luullakseni se on ollut maltillisempaa. Suurimman työn oikeasti Uuteen Elämään tein edellisen raskauden jälkeen laihtuessani niitä kiloja pois. Nyt olen vain pyrkinyt hallitsemaan painoani niillä keinoilla, mitä opettelin edellisen vuoden ajan. En tiedä, mitä kesä tuo tullessaan, mutta luulen, etten aloita uutta urakkaani ihan yhtä ylhäältä kuin viimeksi.

Onnistumisiani, mitä ei tarvitse enää harjoitella:
- lautasmallin noudattaminen; aika harvoin on enää tilanteita ettei ehdi/jaksa tehdä salaattia tai muuta kasvista lämpimän ruoan lisäksi
- maltillinen herkuttelu; tosin sitä pitäisi nyt vielä jatkojalostaa tämän uusimman diagnoosini takia, mutta jostain syystä en ole huolestunut
- säännöllinen ruokailu; ja tähän tulee poikkeus heti seuraavassa listassa.

Tähän on syytä olla tyytyväinen, ihan perusteista ei tarvitse enää aloittaa. En tiedä, miksi puhun aloittamisesta, ehkä se on niitä kehitettäviä puolia sekin. Enhän ole tässä oikeastaan aloittamassa mitään, jatkan vain samaa projektia, joka minulla oli käynnissä vielä viime syksynä.

Kehitystä vaativia osa-alueita:
- Napostelu! En siis jätä ruokailuja väliin ja tämä toimii hyvin iltaan asti, mutta sitten alkaa napostelu. "Jos minä yhden leivän ottaisin." "Hei meillähän on suolapähkinöitä." "Tekee mieli jotain vaikka jukurttia." Kaikki napostelemani ei suinkaan ole epäterveellistä, keinona ei siis ole "Älä osta sipsiä, syöppö!" Ruokailutahtini vain kiihtyy iltaa kohti, eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, paljonko olen päivällä syönyt ja myöhästyikö lounas tai päivällinen. Pikemminkin ajattelen ehkä, ettei toki jukurtista mitään haittaa ole, onhan se suht kevyttä ja taatusti parempi vaihtoehto kuin popparit tai sipsit. Vain melkein täydellinen ähky päivällisen jälkeen pitää minut pois keittiöstä illan. Mutta kuka haluaa sellaista pahaa oloa?
- Epäterveellisyyksien ahminta; syömme pääasiassa perusterveellistä kotiruokaa, mutta sitten kun tilaamme pitsaa tai teemme ranskalaisia tai käymme grillillä, syön aina liikaa. Olen kuin pula-ajan lapsi ja ahdan itseni täyteen ruokaa, koska en voi tietää, milloin seuraavan kerran saan syödä. Näitä herkkuja.

Toiveita, jotka haluaisin toteuttaa (Heti!) mutta joiden pelkään jäävän haaveiksi tulevien lapsiperhehaasteiden takia (= siis peruslaiskuuteni takia, jonka käännän raukkamaisesti lasteni syyksi, kuten kuka tahansa vastuullinen vanhempi tekisi.)
- Säännöllinen liikunta, ja tällä tarkoitan sitä omaa aikaa liikuntakeskuksessa, en vaunulenkkejä ja vartin kotijumppia, joihin minun lienee tyytyminen ainakin alkuvaiheessa pojan synnyttyä.
- Riittävä uni, etten olisi liian väsynyt; mutta se vaatisi sen, että menisin ajoissa nukkumaan enkä notkuisi netissä puolille öin, koska joka tapauksessa joudun heräämään kuuden-seitsemän aikaan.

Tähän asti listani Paremmasta Elämästä on sisältänyt vain minun painolleni tärkeitä asioita. Meillä on kuitenkin nelihenkinen (kohta viisi!) perhe, joten minun parempi elämäni ei todellakaan määrity vain minun painoni kautta. Toki terveelliset elämäntavat ylipäätään auttavat jaksamaan paremmin, mutta on tässä paremmassa elämässä muutakin kehitettävää kuin minun henkilökohtaiset elämäntavat. Palaan noihin asioihin myöhemmin. Nyt alan viettää laatuaikaa lapseni kanssa ennen kuin muut heräävät.

Voihan raskausajan diabetes!

Että semmoinenkin piti kohdalle osua.
Tunnelmat on sen mukaiset, pikkuhiljaa totuttaudun ajatukseen, että 
sairastuinpa sitten kesken matkan tautiin, jonka elämäntavat olisivat 
voineet ehkäistä. Eniten tässä harmittaakin se, että edelliseen 
raskauteen verrattuna mikään muu riskeistä ei ole muuttunut kuin ikä, ja 
elämäntapani ovat paljon paremmat nyt kuin silloin. Miksi sen piti iskeä 
nyt, kun muuten ruokailu ja liikunnan määrä ovat paremmalla tolalla kuin 
kaksi vuotta sitten? Sf-mittani kulki korkeammalla käyrällä viimeksi 
kuin nyt, ja sovitin kahden vuoden takaisia äitiyskesähousuja, joista 
nyt ostaisin kokoa pienemmät. Olin siis silloin läskimpi kuin nyt. Olen 
paremmassa fyysisessä kunnossa. Äitini oli jo silloin kakkostyypin 
diabeetikko. Olen vain kaksi vuotta vanhempi.
 
Nyt yritän muistaa mitata verensokeria oikeisiin aikoihin ja seurata 
mitä suuhuni pistän. Hyvinä päivinä pysyn hiilarieni kanssa sallituissa 
rajoissa, mutta olen huomannut, että raja on hyvin helppo ylittää. Kun 
syön vain välttämättömimmän enkä ylimääräistä, pysyn alle minulle 
määritellyssä maksimissa, mutta kun vetäisen yhden tai pari leipäpalaa 
liikaa, rajat paukkuvat. Voin siis tehdä sen pelkällä leivällä. Ei minun 
tarvitse mitään täytekakkuja siihen ylitykseen syödä. Tämä on pirun 
haasteellista.